Kaunis talvipuutarha

Viime lauantaina mulla oli pitkästä aikaa vapaa lauantai, joten päätimme poikaystävän kanssa tehdä retken talvipuutarhaan. Kumpikin meistä oli joskus käynyt kyseisessä paikassa, mutta siitä oli jo useampi vuosi. Muistan viimeksi käyneeni siellä ihan pienenä äidin kanssa ja sillon se oli minusta hieman tylsä. Tällä kertaa minä kuitenkin rakastuin siihen. Miten paikka voi olla samaan aikaan niin pieni ja ihastuttava. Ajattelin, että joku päivä vois ottaa pienet eväät mukaan ja mennä tonne vaikkapa lueskelemaan. Yhdessä huoneessa oli paljon pieniä pöytiä ja tuoleja, mikä on varmastikkin juuri tarkoitettu siihen, että siellä voi syödä omia eväitään.

Jos vielä vähän muisteltais edellistä vuotta...

Taino pikemminki viime vuoden viimeisiä päiviä. Joulupyhät meni aikalailla sukuloidessa ja syöden ihan liikaa ruokaa. Tapaninpäivänä jakso onneks kuitenkin raahautua ulos muutenkin ku vaa sukulaiselta toiselle matkatessa. Käytiin poikaystävän ja sen siskon kanssa ulkona kävelyllä koiran kanssa, kun sää oli niin kaunis.
Muuten joulun aika on menny ihan mukavissa olosuhteissa. Välipäivinä ehin olla vähän töissäki, mutta kyl täs on saatu otettuu iha rennostikki. Nyt on kuiteski tehtävä kunnollinen paluu arkeen (en kyl vielä tiiä mitä se tarkalleen ottaen mun kohdalla tarkottaa, mutta kyl se vielä ehtii selvitä) ja laiskottelu sikseen.

Kirja vinkki: Kiinan kadotetut tyttäret

Tässä tulee mielenkiintoinen ja silmiä avaava kirja vinkki. Kiinan kadotetut tyttäret kertoo kiinalaisten äitien ja tyttärien tarinoita, jotka ovat joutuneet hylätyksi tai joutuneet hylkäämään oman lapsensa. Kirja antaa loistavan kuvan Kiinan perhepolitiikasta kaupungeissa kuin myös syrjäisissä vuoristokylissä.

Kirja ei välttämättä sovi ihan heikko hermoisille kaunistelemattomien tarinoidensa takia. Itsellänikin meni pieni tovi ennen kun uskalsin avata tätä. Luettuani en kuitenkaan kadu päätöstä lukea tätä, koska se avasi silmäni.

Jos vielä epäröi hiukan, niin kannattaa lukasta takakansi, missä sanotaan näin:

"Tuhannet ja taas tuhannet kiinalaisnaiset ovat joutuneet luopumaan tyttäristään. "Tyttövauva ei ole lapsi", saneli syrjäseutujen perinne tyttärien kohtalon vielä parikymmentä vuotta sitten. Niimpä tyttäriä on jätetty asemalaiturille, annettu adoptoitavaksi tai hylätty orpokotiintai sairaalan portaille.

Tässä kirjassa kiinalaissyntyinen toimittaja-kirjailija Xinran kertoo kymmenen kiinalaisnaisen elämäntarinat- myös omansa. Naiset ovat kohdanneet niin yhden lapsen politiikkan, kahlitsevat perinteet kuin äärinmäisen köyhyydenkin.

Lapsistaan luopuneet äidit ovat itsekkin Kiinan kadotettuja tyttäriä; heidän sydänmessään on jatkuva suru ja tuska, heidän ajatuksensa ovat kiinnittyneet lapseen, jota he eivät koskaan saaneet tuntea.

Kiinan kadotetut tyttäret on henkilökohtainen ja ajankohtainen kirja, joka silti herättää toivon muutoksesta. Se on myös viesti tuhansille ulkomaille adoptoiduille kiinalaistytöille. Millainen on voinut olla heidän biologisen äitinsä tarina? Miksi hän luopui omasta lapsestaan? 

#Kenu14

Viikko sitten perjantaina mä hyppäsin bussiin Helsingissä. Edessä oli kahdeksantunnin bussi matka Ouluun Keskustanuorten liittokokoukseen. Ouluun saapuessa siellä oli pieni lumimyräkkä ja koko paikka oli ihan valkoisena.

Illalla ei vielä ollut mitään tapahtumaa paitsi info ja liittohallitus ehdokkaiden paneeli, mutta lauantaina heti aamusta polkastiin kokous sitten käyntiin. Kokoussalissa oli seinillä yhteensä kahdeksan screenia. Neljä somea varten, kaksi mainoksiin, yksi asiakirjoja ja yksi puheenvuoro listaa varten.

Lauantai-iltana oli sit kaupungin vastaanotto kaupungin talolla, mistä jatkettiin matkaa paikalliseen Amarilloon jatkoille, mutta jostain syystä sieltä ei tullu otettua yhtään kuvaa. Sunnuntai aamuna polkastiin kokous taas käyntiin. Edessä oli jännittävät liittohallitus vaalit, joiden tulos oli ainakin omasta mielestä todella hyvä. Kisa oli todella tiukka ja moni hyvä ehdokas jäi hallituksen ulkopuolelle. Ja sitten niitä alotteita! Keskustelua käytiin paljon Saimaan norpista, nuuskasta ja parsinavetoista, minkä takia jouduttiin äänestämään jonkin verran. Lopputulos oli kuitenkin mun mielestä todella hyvä. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli todella kiva ja onnistunu (ja pitkä!) Päästiin kotiin vasta kolmelta yöllä sunnuntai-maanantai välisenä yönä, mutta ei se haittaa. Aina välillä on kiva reissalla vähän pidemmällekki, varsinkin ku matkan syynä on joku näinki kiinostava tapahtuma.

Pakenen teknologiaan ja unelmaan todellista elämää

Huomaan pakenevani itseäni ja unelmiani jatkuvasti. Haaveilen isoista ja melkeinpä mahdottomista asioista ilman, että yrittäisin edes tehdä niiden eteen mitään. Pelkään jatkuvasti kaikkea. Pelkään, että minusta ei tule mitään ja jään vaan vellomaan yksin suruuni.
  Mikä tekee riskien ottamisesta niin vaikeaa, etten edes viitsi yrittää? Muistan kerran tehneeni työhakemusta, joka päättyi kaameeseen itkuraivariin vain sen takia, kun sen tekeminen tuntui liian vaikeelta. Totuus kuitenkin on, etten jostain syystä edes uskaltanut yrittää onnistua.
  Nykyään kaikki mahollinen tuntuu liian vaikeelta ja isolta. Pelkään vastuuta, minkä seurauksena olen jatkuvasti kysymässä apua toisilta. Mutta jos olen jatkuvasti kysymässä apua toisilta, niin miten ikinä voinkaan oppia olemaan itsenäinen. Suurin haaveeni on asua Englannissa ja kirjoittaa, mutta sellaisen päämäärän saavuttaminen on kelle tahansa vaikeaa. Jos haluaa tehdä ammatikseen sitä mitä rakastaa, täytyy olla hyvä siinä mitä tekee. Jos jatkan samalla meiningillä, miten olen elämääni tähän mennessä elänyt, en tule ikinä saavuttamaan sitä mitä haluaisin.
 Miksi sitten kirjotan tästä tänne? Olen päättänyt kääntää uuden aukeaman ja alottaa tyhjältä pöydältä kaiken. Nyt minä aion todella yrittää.

Puhelin räpsyjä

Muutamii puhelimeen eksyneitä räpsyjä kesältä. Todellisuudessa mun kesä koostu kahesta asiasta. Töistä ja olkkarin sohvasta, mut kyl mä parilla minilomallakin ehdin pyörähtää.

Kesä lähti käyntiin turun puoluekokouksella. Ekana iltana käytiin tutustumassa panimoravintola kouluun keskustaopiskelijoiden kanssa. Toka kuva on sunnuntai aamulta. Olin lippuairueessa jolloin mun piti pukeutuu kansallispukuun. Pakko myöntää et toi päällä oli ihan kiva pyörähdellä ympäriinsä.

Toka miniloma oli reissu rakkaan mökille Juukaan. Samaisella reissulla käytiin myös Kolilla mikä oli mulle ihan uus tuttavuus. Kyl se vähä jänskätti seistä siin kalliolla ja miettii et jos liukastuis nii pyöris sellaset parisataa metrii alas. Toka kuva on jossain puolen yön aikaan otettu mökin laiturilta. En muista millon oisin nähny noin kauniin taivaan.

Aloin vihdoin kerää Hayao Miyazakin elokuvii. Oon itseasiassa ostanu melkein kaikki tän loppukesän aikana... Ai mitenni mul on pakkomielle? Ja kaverin kanssa itse tehtyy hattaraa! Kaveri oli just muuttanu omilleen ja yks ensimmäisistä kodin koneista mitä se oli ostanu oli ollu hattarakone niin pitihä sitä ny päästä testaamaan.

Ylppäreihin "lukemisen" tuskaa on helpottanu ite tehdyt cupcakesit, kahvi ja paljon (siis todella paljon) teetä. Onneks perjantaina on vika ja sit oon vapaa. Ainakin hetkeksi.

Leffa vinkki: What if

Pari viikkoo sitten näin suloisen, mutta kuiteski humoristisen elokuvan What if. Jos pidät suloisista elokuvista niin suosittelen vilkasemaan alla olevan trailerin ja jos vielä sen jälkeen kiinnostaa niin kannattaa kattoo kyseinen elokuva. Lyhyesti sanottuna elokuva kertoo nuoren Wallacen ja Chantryn ystävyydestä. Se on varsin romanttinen ja suloinen. Minusta se ainakin on katsomisen arvoinen.